Unelmista todeksi – sanoista teoiksi

koiranpentu_nimeltaan_pomo.jpg 

Kasvatus on yhteispeliä! 

Tumppi Varonen a.k.a. Tuomo Valokainen kertoo:
"Kotiimme tuotiin koiranpentu. Jokainen perheessämme päätti toimia juuri samalla tavoin koiran kasvatuksessa. Esimerkiksi, jos koira nyt pentuvaiheessa repii mattoja, verhoja tai sohvaa, kiellämme sitä ei-sanalla. Annamme ruoan suhteellisen samaan aikaan, opettaen koiraa istumaan ja odottamaan ruokakipon laskemista lattialle. Emme lintsaa koiran ulkoiluttamisesta, sen täytyy oppia tekemään tarpeensa ulos.

Toistaiseksi yhteistyö on mennyt hyvin, ottaen huomioon että olemme aika paljon eri aikoina kotona. Keskustelemme tuloksista jo nyt. Hyvältä näyttää. Toivottavasti politiikassa olisi samoin."

 

 



"Monta vaaraa oli eessä"

Antti Vuorela Helsingin Tapanilasta kertoo:
antti_vuorela.jpg"Olin ensimmäistä kertaa ehdokkaana syksyn 1996 kunnallisvaaleissa Helsingissä ja aloitin innokkaana työni varavaltuutettuna tammikuussa 1997. Yhtenä talviaamuna lähikoulun rehtori pysäytti minut ja kertoi, että he olivat yrittäneet vuosia saada kaupungilta liikennevaloja Kotinummentien ja Malmin raitin risteykseen.

Tein seuraavassa valtuuston kokouksessa liikennevaloista aloitteen. Valot asennettiin samana vuonna. Muistan vieläkin elävästi miten koko koulu kerääntyi laulamaan liikennelaulua (Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ...) uusien valojemme viereen. Se oli vaikuttava ja palkitseva hetki. Koululaisten liikenneturvallisuus parani kerta heitolla. Konkreettisia asioita voi valtuustossa viedä eteenpäin asukkaiden hyväksi." 



Ketkä ovat vihreitä?

Päivi Lipponen Helsingistä kertoo:
paivilipponen.jpg"Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa vuonna 2007 hyväksyttiin ponsilausumani, jossa esitin siirtymistä maksuttomaan joukkoliikenteeseen niin, että ensimmäisessä vaiheessa maksuttomuuden piiriin nousisivat alle 16-vuotiaat. 

Joukkoliikennelautakunnassa vihreät äänestivät valtuuston päätöstä vastaan. Vihreät eivät siis kannata joukkoliikenteen maksuttomuutta.  

Asia on ajankohtaistunut ilmastonmuutoksen takia. Yksityisautoilu on merkittävä päästöjen aiheuttaja. Ilmainen joukkoliikenne kannustaisi jättämään auton kotiin. Joka tapauksessa kaikki helsinkiläiset osallistuisivat sen rahoittamiseen verotuksen kautta."

 

 



pirjo_hirvonen_pieni.jpgKehitysvammaisten asialla – lakimuutokseen saakka

Pirjo Hirvonen Helsingistä kertoo: 
"Lähetin n. vuonna 93-94 postia demareiden eduskuntaryhmälle koskien kehitysvammaisille maksettavan työosuusrahan veronalaisuutta. Edustaja Vehkaoja jätti eduskunnalle kirjallisen kyselyn asiasta 18.3.1994. Kyselyn allekirjoitti useampi edustaja yli puoluerajojen ja asia etenikin niin, että lakia muutettiin."

 

 



kaveh3.jpgPelastakaa lapset!

Kaveh Mirfakhraei Espoosta kertoo:
"Olemme vaimoni kanssa olleet Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoiminnassa jo kolme vuotta. Olemme hoitaneet neljää pakolaissisarusta kerran kuussa viikonlopun ajan. Valitettavasti auttajien määrä on pieni, tämäkin perhe odotti viisi vuotta omaa tukiperhettään. Toiminta on mukavaa, eikä sen aloittamiseksi perheiltä vaadita mitään erikoista, ainut vaatimus on rohkeus ja suuri sydän. Pelastakaa Lapset ry, paikallinen sosiaalitoimisto ja lasten vanhemmat ovat olleet erittäin tyytyväisiä toimintaan. Olemmekin ilmoittaneet, että haluamme jatkaa tukiperheenä niin kauan kuin tarve on. "



niemi_katja.jpgMinne Miska?

Katja Niemi Helsingistä kertoo:
"Kohta 2-vuotias poikani Miska jäi ilman päivähoitopaikkaa Helsingin Paloheinässä. Kirjoitin monia koskettavasta aiheesta Hesarin mielipidepalstalle. Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Hesari palasi uudestaan aiheeseen pitkän lehtijutun muodossa. Annoin asiasta haastattelut myös YLE:n uutisille ja radio Helsingille. Itse hoitopaikkaa emme ole vielä saaneet, mutta uskon asioiden järjestyvän. Toivon, että Helsingin kaupunki ennakoi tulevaisuudessa paremmin päivähoitoon liittyvät asiat. Ruuan, energian ja asuntojen hinnan nousu on jo tarpeeksi kurittanut lapsiperheitä."